HALMSTADIN KUNTA VÄHENSI RUOKAHÄVIKKIÄÄN MITTAUKSIN

Halmstadin kunta alkoi jo vuonna 2009 mittaamaan ruokahävikkiään satunnaisesti Excel-taulukon avulla, nyt kunta seuraa päivittäin hävikkiä Matilda-tuotannonohjausjärjestelmän avulla.

HALMSTADIN KUNTA VÄHENSI RUOKAHÄVIKKIÄÄN MITTAUKSIN

 

Lautas- ja kanttiinihävikkiä mitataan etenkin kunnan kouluissa mutta mittauksia tehdään myös kunnan palveluravintoloissa sekä joillain osastoilla vanhainkodeissa. Tavoitteena on käynnistää mittaukset useammilla osastoilla, jotta koko kunnan alueella voidaan työskennellä hävikin vähentämiseksi.

Pienempi hävikki lompakon ja ilmaston hyväksi

Halmstadin kunta ymmärsi varhaisessa vaiheessa, että ruokahävikkiä tulee vähentää, jotta kustannussäästöjä syntyisi, ruoan heittäminen pois on rahan haaskaamista, tämä raha voitaisiin käyttää parempiin asioihin. Jotta valmistettavasta ruoasta olisi hyötyä, sen on päädyttävä vatsoihin, ja meidän tulee ajatella myös ilmastoa. Turhaan tuotetulla ruoalla on negatiivinen ilmastovaikutus.

Tulokset vaativat selkeitä tavoitteita

Kunta alkoi mitata hävikkiä kouluissa satunnaisesti jo 2009, vuonna 2016 lautas- ja kanttiinihävikkiä alettiin seuraamaan päivittäin. Tavoitteena oli vähentää lautashävikin määräksi 10 grammaa per henkilö. 2017 lautashävikki oli 6 grammaa per henkilö ja vuonna 2018 4 grammaa per henkilö.

 

”Selkeiden tavoitteiden, mittauksien ja toimintasuunnitelman avulla ruokahävikkiä voidaan vähentää huomattavasti lyhyessä ajassa” - Pernilla Ekstrand Ravintosuunnittelija, Halmstadin kunta.

Vihjeitä hävikin pienentämiseksi

Kunnan koulukeittiöiden hävikin pienentämisessä keskeistä on lautas- ja kanttiinihävikki. Lautashävikin pienentämiseksi keittiöhenkilökunta kuuntelee asiakkaita herkällä korvalla, mistä ruoista pidetään ja mitkä eivät ole suosittuja. Kouluissa käydään dialogia oppilaiden ja keittiön välillä ruokaneuvoston välityksellä. Keittiöissä huomattiin kuitenkin hävikin lisääntyvän suosikkiruokia tarjoiltaessa. Hävikin pienentämiseksi keittiöhenkilökunta alkoi annostella esimerkiksi lihaa siten, että oppilaat saivat hakea useampia annoksia ruoan poisheittämisen sijasta.

 

”Mittausten avulla selvisi, että oppilaat heittivät enemmän ruokaa pois kun heidän suosikkiruokiaan tarjoiltiin” - Pernilla Ekstrand Ravintosuunnittelija, Halmstadin kunta.

 

Koulun suuri haaste oli se, että oppilaat eivät halunneet jonottaa uudestaan linjastossa, vaan ottivat liian suuria annoksia lautasilleen. Ratkaisuksi tähän yksi koulu perusti santsauslinjaston, muissa kouluissa santsaajat saivat ohittaa linjaston jonon. Koulujen oppilaita myös palkittiin toiveruokalajien muodossa, jos he saavuttivat hyviä tuloksia pienentyneen lautashävikin muodossa.

Kanttiinihävikki kunnassa on laskenut käyttämällä pienempiä tarjoiluvateja päivän loppua kohden, astioita täytettiin mieluummin useammin, jotta jäljelle jäänyttä ruokaa ei tarvinnut heittää pois.

Vanhustenhoidossa kunta on juuri aloittanut toimenpiteet eikä tästä syystä asiassa olla vielä päästy yhtä pitkälle. Tällä hetkellä käytössä on toimintatapa, jossa tarjoileva henkilökunta keskustelee ruokailevien asiakkaiden kanssa siitä, kuinka suuria annoksia asiakkaat haluavat, mistä he pitävät ja mistä he eivät pidä.

Motivoitunut keittiöhenkilökunta on tärkeä asia

Kunnan keittiöhenkilökunta oli jo ennen projektia sitä mieltä, että hävikin vähentäminen on erittäin tärkeä asia, monet olivat jo motivoituneita aloittamaan. Kunnan keittiöhenkilöstö on taitavaa käsittelemään ylijäämäruokaa, he luovat uusia ruokalajeja hävikistä. Kerran kolmessa viikossa ateriaorganisaatiolla on määrittelemätön ruokalista, jossa hyödynnetään hävikkiä uusien ruokalajien luomiseen, näin mitään ei tarvitse heittää pois.

Takaisin

Ole meihin yhteydessä

  • Menesty keittiössä avullamme!
  • Luomme menestyviä ateriaorganisaatioita

VÄHENTÄKÄÄ HÄVIKKIÄNNE NYT

Autamme teitä vähentämään hävikkiänne, jotta voitte säästää rahaa